Eli nyt kun istun junassa, on hyvää aikaa kertoa kuulumiset.
Mun kaa on alettu käyttämään sellasta vihkoa mihin kirjotan mun ajatukset, ku puhuminen on on niin vaikeeta. Oon kirjottanu sinne oikeesti samallaista tekstiä kun tänne. Se on ollu tosi hyvä työkalu ä.
Mua ei päästetty 7.8 menemään vaikka tarkotus oli. 8.8 alko koulu. Oon nyt sairaslomalla ja osastolla siis vielkin.
Olo ei oo parantunut. Ei todellakaan. Oon miettinyt vielkin ihan tosissaan itsemurhaa. Ja seuraava hoitoneuvottelu on 3.9 ja en varmasti oo lähös osastolt viel sillon, en suostu. En pysty. Oon viillellyt, paljon. Ranteita senkin verran että hoitajat on kiinnittänyt huomiota ja uhannut kertoa faijalle jos en lopeta. No voi vitun vittu.
Pitää siis näköjään viiltää vaan jalkoja.
Lääkitystä muuteltiin, seronil20mg siis aamussa ja sen lisäks burana800mg slow (jokapäiväisn päänsäryn takia) ja iltasin mirtazapin 15mg, ja burana800mg slow. Tarvittavana ahdistukseen Opamox 15mg.
Oon ottanu melkeen joka päivä Opamoxia koska ahdistus on käynyt ihan sietämättömäks. Siis oikeesti. Sydän hakkaa, henki ei kulje ja tärisen, nii pakko jotain helpotusta saada. En jaksa oikeesti näitä oloja enää.
Mut jos jotain positiivista etitään, mä oon tutustunu muutamaan ihmiseen tuol osastolla. Yhest tuli jo tosi läheinen, meit yhdistää niin moni asia. Nytkin tekstaan sille.
Sitten taas toiseen asiaan. Mulle epäillään dissosiaatiohäiriötä. Jes saatana.
Ja oon alkanu kuulee ihan hirveesti kuuloharhoja, ei oo kivaa, ei todellakaan.
Mut siinä ne tärkeimmät mitä nyt on tapahtunu. En oo ees laihtunu vittu.
Tänään illalla takasin osastolle. Huomenna mun toinen omahoitaja palaa töihin!!!1 :) oon niin ilonen siitä.
Mietin hatkaamista osastolta. Lähtis tappamaan ittensä joku päivä, en meinaan jaksa enää, oon nyt ihan vittu lopussa. En pysty elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti